BOFIT Viikkokatsaus / BOFIT Weekly Review 2015/04
Ero Kiinaan ja Kiinasta virtaavien suorien sijoitusten välillä kaventui vuonna 2014 entisestään Kiinan tekemien sijoitusten kasvaessa voimakkaasti. Kauppaministeriö lisäsi maksutasetietoja kommentoidessaan, että laskettaessa mukaan mm. voittojen uudelleensijoitukset, Kiinan ulkomaiset suorat sijoitukset kasvaisivat 140 mrd. dollariin, mikä olisi tehnyt Kiinasta suorien sijoitusten nettoviejän.
Kiinan valuuttavaranto (pl. muut varantoerät kuin valuutat) oli joulukuun lopussa 3 840 mrd. dollaria, noin 50 mrd. dollaria vähemmän kuin syyskuun lopussa. Valuuttavaranto on supistunut kesästä lähtien. Supistuminen viittaa kasvaneeseen pääomavientiin, sillä vaihtotaseen ylijäämä näyttää hieman kasvaneen. Loppuvuonna nähty juanin heikentyminen voi myös kertoa kasvaneesta pääomanviennistä. Tarkempien maksutasetietojen myötä selviää, oliko Kiina viime vuonna ensi kertaa nettomääräisesti pääomaviejä.