BOFIT Viikkokatsaus / BOFIT Weekly Review 2015/05
Financial Timesin mukaan valtion työtekijöiden eläkkeet ovat olleet noin 80–90 % palkkatuloista. Muilla sektoreilla työntekijöiden eläkkeet ovat usein alle puolet palkasta. Eläkejärjestelmän vuosikymmeniä vanhaa kaksoisstandardia on pidetty epäoikeudenmukaisena ja valtion työntekijöitä suosivana. Eläkeuudistuksen myötä myös julkisen sektorin työntekijöiden palkasta vähennetään 8 prosentin eläkemaksu. Lisäksi eläkkeiden kokoa suhteessa palkkoihin tullaan yhtenäistämään pienentämällä valtion työntekijöiden eläkkeitä tulevaisuudessa.
Eläkeuudistuksen lisäksi viranomaiset ilmoittivat julkisen sektorin työntekijöiden palkkojen huomattavista korotuksista. Korotukset koskevat kaikkia noin 40 miljoonaa julkisen sektorin työntekijää ja 15 miljoonaa jo eläkkeellä olevaa virkamiestä. Edellisen kerran valtion työntekijöiden palkkoja tarkistettiin vuonna 2006, mutta nyt palkkatasoa on tarkoitus ryhtyä tarkastelemaan noin joka toinen vuosi. Palkankorotukset kattanevat eläkeuudistuksen mukanaan tuomat lisäkulut ja valtion työntekijöiden nettotulojen odotetaankin kasvavan. Tämän toivotaan vähentävän kannustimia lahjusteen ottoon ja toisaalta kasvattavan yksityistä kulutusta.