BOFIT Viikkokatsaus / BOFIT Weekly Review 2015/10
Suomen Kiinan-viennistä 27 % koostui teollisuuden koneista ja laitteista, ja sähkölaitteiden osuus oli 17 %. Metsäteollisuuden tuotteet kattoivat vajaan neljänneksen viennistä. Kiina on tällä vuosikymmenellä noussut turkistuottajiemme keskeiseksi markkinaksi, sillä runsaat 40 % alan viennistä suuntautuu Kiinaan. Viime vuonna turkisnahkojen hinnat kuitenkin laskivat, ja viennin arvo puolittui vajaaseen 200 milj. euroon, mikä oli 8 % Kiinan-vientimme arvosta. Turkisnahkojen ohella kokonaisviennin vähenemiseen vaikutti paperiteollisuuden koneiden vähentynyt vienti.
Suomen Kiinan-tuonnista yli 40 % on sähkökoneita ja laitteita, mm. puhelimia ja it-laitteita. Vaatteet, tekstiilit ja kengät muodostavat noin viidenneksen tuonnista. Loppuosa koostuu kirjavasta joukosta jalostettuja tavaroita. Raaka-aineiden osuus Kiinan-tuonnista on häviävän pieni.
Suomi ei ole onnistunut hyödyntämään kiinalaisten nopeasti kasvavaa matkailua. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2014 ulkomaiset matkailijat yöpyivät majoitusliikkeissä 5,7 milj. kertaa. Tästä kiinalaisten osuus oli ainoastaan 2 %. Kiinalaisturistien yöpymisvuorokausien määrä kasvoi edellisvuodesta vain prosentilla.
Suomen Kiinan-kauppa, 12kk liukuva summa, mrd. EUR
Lähde: Tulli