BOFIT Viikkokatsaus / BOFIT Weekly Review 2015/18
Osa nopeasta kasvusta saattaa johtua siitä, että lainoja on luokiteltu uudelleen paikallishallinnon takaamista lainoista niiden ottamiksi lainoiksi. Ottamiensa lainojen lisäksi paikallishallinnot ovat välillisesti vastuussa pienemmästä määrästä takaamiaan lainoja, joiden osalta ei ole vielä saatavissa vuoden 2014 lopun tietoja. Vastuiden kokonaismäärä on arviolta noin 20 000 mrd. juania (2 900 mrd. euroa), kun se vuoden 2013 puolivälissä oli 17 900 mrd. juania.
Paikallishallinnon velkaongelmaan on yritetty hakea apua velkakirjamarkkinoilta. Maaliskuussa paikallishallintojen sallittiin laskea liikkeelle 1 000 mrd. juanin arvosta velkakirjoja maksaakseen pois omistamiensa rahoitusyhtiöiden ottamia korkeakorkoisia luottoja. Näyttää kuitenkin siltä, etteivät velkakirjojen melko matalat korot houkuttele sijoittajia. Kiinan velkakirjamarkkinoilla merkittävimmät sijoittajat ovat liikepankkeja. Markkinatietojen mukaan keskuspankki olisi nyt suunnittelemassa operaatiota, jonka puitteissa pankit voisivat vaihtaa paikallishallinnoilta ostamiaan velkakirjoja keskuspankin lainoihin.