BOFIT Viikkokatsaus / BOFIT Weekly Review 2015/30
Keväällä jalostavan teollisuuden alamäki jyrkkeni. Taustalla oli puolustusmenojen buumin laantumisen ohella mm. se, että eräiden keskeisten perustuotteiden viennin lisääntymistahti kävi hillitymmäksi oltuaan hyvin voimakas alkuvuoden aikana.
Kaivannaisteollisuuden tuotantoa on painanut maakaasun tuotannon merkittävä supistuminen, mutta muiden kaivannaisten tuotanto on kasvanut. Raakaöljyn tuotannon on pitänyt kasvussa sen varsin voimakkaasti lisääntynyt vienti.
Investointien alho lieveni hieman kesäkuussa mutta oli edelleen syvä. Sama koskee rakennussektoria, jolla nopeana pysytellyt asuntorakentamisen kasvu jäähtyi touko-kesäkuussa.
Venäjän tuotannon ja kysynnän eriä, %-muutos edellisestä vuodesta
Lähde: Rosstat