BOFIT Viikkokatsaus / BOFIT Weekly Review 2015/35
Ruplan kurssiin on kohdistunut lisäpaineita yksityisen sektorin ulkomaisesta velasta, jota erääntyy syyskuussa kaksinkertainen määrä viime kuukausiin verrattuna. Keskuspankki on tosin arvioinut suuren osan siitä olevan konsernien sisäistä velkaa, joka pystyttäneen jälleenrahoittamaan. Pääministeri Medvedev ilmoitti odottavansa ruplan vahvistuvan, kun suuret vientiyritykset alkavat lähiaikoina vaihtaa enemmän valuuttatulojaan rupliksi. Medvedevin mukaan hallitus ei ole höllentänyt viime vuoden lopulla aloittamaansa suurten vientiyritysten valuuttavirtojen kontrollointia.
Öljyn hinnanlasku ja levottomuus kansainvälisillä rahoitusmarkkinoilla on näkynyt myös Venäjän pörssissä, sillä RTS-indeksi on laskenut alimmalle tasolleen tänä vuonna.
Lisäksi Venäjän talousministeriö on laskenut tämän ja ensi vuoden BKT-ennustettaan puolella prosenttiyksiköllä alemman öljyn hinnan vuoksi. Uusi ennuste BKT:n muutoksesta tälle vuodelle on -3,7 % ja ensi vuodelle yhä varsin optimistinen 1,8 %. Jos öljyn hinta painuisi ensi vuonna 40 dollariin, BKT supistuisi ministeriön arvion mukaan 0,9 %.
Matalampi öljyn hinta lisää paineita myös budjetin kiristämiseen, sillä ensi vuodelle kaavailtujen budjettilaskelmien perustana on 60 dollarin öljyn hinta, 57 ruplan dollarikurssi ja 2,3 %:n BKT:n kasvu. Näillä lähtökohdilla Venäjän federaatiobudjetin alijäämä olisi ensi vuonna 2,4 %. Heinäkuun budjettilaskelmien yhteydessä finanssiministeriö arvioi reservirahaston olevan ensi vuoden alussa 2,9 % BKT:stä.
Ruplan dollarikurssi ja Urals-öljyn hinta
Lähde: Reuters