BOFIT Viikkokatsaus / BOFIT Weekly Review 2015/37
Velan määrä on kasvanut 18 kuukaudessa 40 %, mutta kasvun taustalla on ainakin osittain lainojen uudelleenluokittelu niin, että paikallishallintojen takaamia lainoja on muutettu niiden omiksi lainoiksi. Lisäksi paikallishallinnot ovat epäsuorasti vastuussa takaamistaan lainoista. Näiden takausvastuiden määräksi ilmoitettiin 8 600 mrd. juania (1 300 mrd. euroa), mikä on 23 % enemmän kuin heinäkuussa 2013. Laina- ja takausvastuiden kokonaismäärä on siten 25 000 mrd. juania (3 500 mrd. euroa).
Paikallishallinnon velkaongelmaan on haettu ratkaisua velkakirjamarkkinoilta. Viimeisimpien määräysten mukaan paikallishallinnot saavat tänä vuonna laskea liikkeelle 3 200 mrd. juanin arvosta velkakirjoja, joilla maksetaan takaisin aiemmin otettuja lainoja. Lisäksi paikallishallinnot saavat laskea liikkeelle 600 mrd. juanin arvosta uutta velkaa. Paikallishallintojen velkaantumisen enimmäismääräksi asetettiin tälle vuodelle siten 16 000 mrd. juania.
Paikallishallinnot ovat tänä vuonna laskeneet liikkeelle 1 400 mrd. juanin arvosta velkakirjoja. Velkakirjat ovat houkutelleet sijoittajia heikosti, sillä tuotot ovat pysytelleet alhaisina. Viranomaiset ovatkin jälleen sallineet paikallishallinnoille joiltain osin myös velanoton jatkamisen budjetin ulkopuolisten rahoitusjärjestelyjen kautta. Lisäksi politiikkapankit ovat ryhtyneet rahoittamaan paikallishallintojen infrastruktuurihankkeita laskemalla liikkeelle kohdennettuja velkakirjoja.