BOFIT Viikkokatsaus / BOFIT Weekly Review 2016/04
Työllisyyttä on pitänyt yllä ennen kaikkea kaupunkien yksityinen palvelusektori. Palvelusektori näyttää olevan ainoa, jolla työvoiman määrä ylipäätään kasvaa, sillä ainakin vuosina 2013–2014 nopeasti laskevan alkutuotannon työntekijämäärän ohella myös teollisuuden työvoiman määrä oli jo kääntynyt hienoiseen laskuun. Alkutuotanto sekä teollisuus työllistävät molemmat vajaat 30 % työvoimasta ja palvelut yli 40 %. Myös viime vuoden ostopäällikköindeksien mukaan palvelualan yritykset palkkaavat edelleen lisää väkeä, kun taas teollisuusyrityksissä työvoiman määrä vähenee. Palvelusektorin nopea kasvu on tärkeää myös tulevaisuudessa, sillä joidenkin arvioiden mukaan teollisuuden ylikapasiteettialojen noin 10 miljoonan hengen työvoimasta ollaan lähivuosina saneeraamassa kolmisen miljoonaa työpaikkaa.
Kiina on alkanut satunnaisesti julkaista 31 kaupungissa tehtyyn kyselyyn perustuvaa työttömyystilastoa. Sen mukaan työttömyysaste on 5 % eikä siinä ole pariin vuoteen tapahtunut juurikaan muutosta. Tilastointiin liittyvien mahdollisten ongelmien lisäksi tämä kertoo siitä, että kiinalaiset työmarkkinat ovat äärimmäisen joustavat. Jos siirtotyöläinen ei löydä töitä kaupungista, hän palaa kotikyläänsä viljelemään palstaansa työttömyystilastojen ulottumattomiin. Vain joka kymmenes siirtotyöläinen on työttömyysturvan piirissä.