BOFIT Viikkokatsaus / BOFIT Weekly Review 2016/10
Keskeisillä lohkoilla lisääntyivät lähinnä vain kaivannaisteollisuuden investoinnit öljyn ja kaasun tuotantoon (kymmenesosalla) sekä muuhun kaivannaistoimintaan. Tältä osin viime vuosi oli vuoden 2014 kaltainen. Suurten infrastruktuurialojen investointien luisu jatkui jyrkkänä – sähkösektorilla pudotusta oli nyt kolmasosa, öljyn ja kaasun putkikuljetusalalla kymmenesosa ja rautateillä viidesosa. Öljynjalostusinvestoinnit, jotka ovat kasvaneet tällä vuosikymmenellä nopeasti, supistuivat yli kymmenesosan. Muiden jalostusteollisuuden alojen investoinnit kutistuivat useita prosentteja.
Rakentamisen alamäki jyrkentyi viime vuonna 7 prosenttiin. Tämä johtui etenkin liike- ja teollisuuskiinteistöjen vähentyneestä rakentamisesta. Investointimenot koneisiin, laitteisiin ja kuljetusvälineisiin pysyivät viime vuonna ennallaan edellisvuoden tuntuvan supistumisen jälkeen (tästä on vain ruplamääräisiä tietoja) eli supistuivat reaalisesti paljon.
Valtion investointimenot nousivat viime vuonna vain hieman pudottuaan paljon vuonna 2014, jolloin sekä federaatio, alueet että kunnat leikkasivat jyrkästi investointejaan. Ulkomaalaisten osittain tai kokonaan omistamissa yrityksissä sekä alustavien tietojen mukaan myös venäläisten yksityisten investoijien piirissä investointimenoja lisättiin hieman (vuonna 2014 menot supistuivat), mutta lisäys alitti investointitavaroiden hintojen nousun selvästi.
Investointien rahoituksessa yritysten omien varojen käyttö lisääntyi vuoden 2014 tapaan. Valtion budjettirahoituksen supistumisen ohella investointien rahoitus muulla tavoin, esimerkiksi luotonoton turvin, väheni käytännössä kautta linjan.