BOFIT Viikkokatsaus / BOFIT Weekly Review 2016/13
Velkojapuolella etenkin monet energiayhtiöt ovat valittaneet, että asiakkaiden maksurästit aiheuttavat niille jo vaikeuksia rahoittaa investointeja ja maksaa polttoaineesta. Gazprom onkin ilmoittanut maksamattomien saataviensa kasvaneen viime vuonna 20 % pääosin energiayhtiöiden ja kotitalouksien maksurästien vuoksi. Maksuongelmat koskevat erityisesti asiakkaita, joilta ei lain mukaan voida katkaista toimituksia rästeistä huolimatta. Energiayhtiöiden mukaan esim. monet valtion budjetista rahoituksensa saavat organisaatiot eivät maksa sähkö- ja lämmityslaskujaan. Tilannetta ei näytä ainakaan toistaiseksi kohentaneen myöskään vuoden alusta voimaan tullut viivästyskorkoja nostava lakimuutos.
Myös yritysten palkkarästit kääntyivät selvään kasvuun viime vuoden alussa, mutta niiden osuus palkkasummasta on yhä alle prosentin ja rästien määrä on korkeimmillaankin ollut vain puolet vuoden 2009 kriisin huippulukemista. Helmikuun lopussa palkkoja oli maksamatta 72 000 henkilölle keskimäärin 1,5 kuukauden palkan verran.