BOFIT Viikkokatsaus / BOFIT Weekly Review 2016/14
Satojen miljardien juanien voitoista huolimatta pankkien tilanne on kiharainen. Valtion pääosin omistamina ne osallistuvat erilaisten talouspoliittisten linjausten toteuttamiseen. Esimerkiksi vuosikatsauksissa mainitaan ”one belt, one road”, ”going global” ja monet muut ohjelmat toistuvasti. Samalla riskien hallinnassa on puutteita. Pankkien hoitamattomat saamiset ovat selvässä kasvussa, vaikka ne olivat pankkien ilmoituksen mukaan edelleen vain noin 2 % lainakannasta. Kun huomioidaan todennäköisesti hoitamattomiksi päätyvät luotot, osuus nousee pankkivalvoja CBRC:n mukaan 7 prosenttiin. Myös korkeampia lukemia on esitetty. Hoitamattomien saamisten odotetaan jatkavan kasvuaan, kun valtio pyrkii sulkemaan liikakapasiteettia lähivuosien aikana.
Kiinalaispankkien pitää sääntöjen mukaan tehdä hoitamattomien saamisten kattamiseksi varauksia, jotka ovat vähintään 150 % hoitamattomista saamisista. Pankeilla on aiemmin ollut selvästi vaadittua suuremmat varaukset, mutta viime vuoden lopulla kolmen pankin (ICBC, CCB ja BoC) suhdeluku painui jo lähelle vähimmäisvaatimusta. Lehtitietojen mukaan maan hallitus pohtiikin varausvaatimuksen alentamista 120 prosenttiin.