BOFIT Viikkokatsaus / BOFIT Weekly Review 2016/17
Yritysten taloustilanteen heikentymisestä on runsaasti myös muita merkkejä. Yritysten maksuviipeet toisille yrityksille ovat vuoden aikana kasvaneet selvästi. Lisäksi yritysten omien osakkeiden käyttäminen pankkilainojen vakuutena on lisääntynyt. IMF:n mukaan pankkilainojen vakuutena oli käytetty osakkeita vuoden 2015 lopussa 460 mrd. dollarin arvosta, mikä oli 30 % enemmän kuin heinäkuussa 2015. IMF:n mukaan osakevakuudet ovat yksi niistä rahoituskeinoista, joihin yritykset turvautuvat, kun muita rahoituskeinoja ei ole enää käytettävissä.
Yritysten ongelmat ovat syntyneet, kun etenkin valtionyritykset ovat saaneet edullista rahoitusta hankkeisiin, joiden kannattavuus on osoittautunut heikoksi. Kun yritysten voitot ovat pienentyneet, niiden maksukyky on entisestään heikentynyt. Ongelmia on kiinteistösektorilla, jalostusteollisuudessa, kaivostoiminnassa, terästuotannossa sekä vähittäis- ja tukkukaupassa.
Velkaongelmien kasvusta huolimatta Kiinalla on IMF:n mukaan tällä hetkellä riittävät puskurit ongelmien hoitamiseen. Pankit tekevät edelleen hyvää tulosta ja niillä on runsaat varaukset. Lisäksi valtiolla on tarvittaessa varaa hoitaa mahdolliset pankkisektorin ongelmat. IMF kuitenkin korostaa, että viranomaisilta vaaditaan nyt ripeitä toimia velkaantumiskierteen katkaisemiseksi, etteivät ongelmat pääse kasvamaan liian isoiksi. Järjestö toivoo etenkin parannusta pankkisektorin riskien hallintaan ja tehokkuuteen, jotta lainat kohdistuisivat terveille yrityksille järkeviin hankkeisiin sopivalla hinnalla. Lisäksi pankkien tulisi kirjata roskaluotot aiempaa nopeammin tappioksi ja valtionyrityksiltä pitäisi poistaa markkinoita vääristävät valtion implisiittiset takuut.