BOFIT Viikkokatsaus / BOFIT Weekly Review 2016/26
Pidemmällä aikavälillä suurin vaikutus Kiinan talouteen tulee olemaan sillä, miten tapahtumat vaikuttavat talouskehitykseen ja vientikysyntään Euroopassa. EU on Kiinan tärkein kauppakumppani vajaan 15 prosentin osuudella tavarakaupan arvosta. Iso-Britannian osuus Kiinan tavaraviennistä EU:hun on noin 16 % ja Kiinan koko viennistäkin 3 %.
Iso-Britannian suhdetta Kiinaan on pidetty parempana kuin monien muiden EU-maiden Kiina-suhdetta. Iso-Britannia on toiminut useille kiinalaisyrityksille kanavana Euroopan markkinoille. Kiinalaisyrityksillä on myös runsaasti sijoituksia Iso-Britanniassa. Kiinalaistilastojen mukaan viidennes Eurooppaan suuntautuneista suorista sijoituksista vuosina 2010–2014 on mennyt Iso-Britanniaan. Lontoo toimii Euroopan juankaupan keskuksena ja on ollut tärkeä juanin kansainvälistymisen edistämisessä. Nähtäväksi jää tuleeko mahdollinen EU-ero vaikuttamaan Iso-Britannian asemaan.
Suuressa mittakaavassa Kiina on globalisaation ehdoton hyötyjä. Jotkin toimijat ovat esittäneet pelkoja siitä, että kansanäänestystulos voisi johtaa sisäänpäinkääntyneisyyden ja protektionismin lisääntymiseen.