BOFIT Viikkokatsaus / BOFIT Weekly Review 2016/28
Globaalisti teollisuusautomaatiota johtaa autoteollisuus, jonka osuus robottien myynnistä oli 38 %, mutta jossa robottien määrä kasvaa enää hitaasti. Vaikka robottien määrä Kiinan autoteollisuudessa on kasvanut nopeasti, kasvupotentiaalia on edelleen runsaasti. IFR:n mukaan vuonna 2014 robottien määrä 10 000 työntekijää kohden Kiinan autoteollisuudessa oli runsaat 300 yksikköä, kun automaation johtavassa maassa Japanissa vastaava luku oli yli 1 400 yksikköä.
Kiina on nopeasti noussut myös teollisuusrobottien valmistajana. Viime vuonna Kiinassa myydyistä teollisuusroboteista jo lähes kolmannes oli valmistettu kotimaassa. Vaikka kiinalaiset robotinvalmistajat tuottavat toistaiseksi pääasiassa yksinkertaisiin tehtäviin soveltuvia laitteita, tavoitteet ovat korkealla. Tällä viikolla kiinalainen kodinkonejätti Midea kertoi ostavansa puolet maailman suurimpiin teollisuusrobottivalmistajiin kuuluvan saksalaisen Kukan osakepääomasta ja kasvattavansa omistustaan yhtiössä 64 prosenttiin. Kesäkuussa Reuters raportoi myös Kiinan suurimman teollisuusrobottivalmistajan Siasunin etsivän ostettavia yrityksiä Euroopasta. Alkukesästä kiinalais-eurooppalainen sijoitusrahasto puolestaan osti italialaisen robottiyrityksen.
Kiinan nopeana jatkuvaa teknologista kehitystä osoittaa myös se, että kesäkuussa kiinalainen tietokone Sunway TaihuLight nousi maailman nopeimpien tietokoneiden listalla 1. sijalle. Kiinalaiset pitivät jo listan kärkisijaa, mutta uutta on se, että koneen ytimenä on kotimainen prosessori Intelin prosessorien sijaan. Prosessorista johtuen TaihuLightin käyttöala on kuitenkin muita supertietokoneita kapeampi.