BOFIT Viikkokatsaus / BOFIT Weekly Review 2016/29
Sen sijaan vähittäiskaupan kausitasoitettu myynnin määrä väheni edelleen kesäkuussa, ja se on nyt supistunut puolitoista vuotta. Myyntiä oli touko-kesäkuussa 6 % vähemmän kuin vuosi aiemmin ja peräti 15 % vähemmän kuin kaksi vuotta sitten. Pudotus on varsin samansuuruinen elintarvikkeiden ja vähittäiskaupan muun myynnin osalta, joskin eräät tarkkailijat ovat jo jonkin aikaa arvelleet aiempaa hieman suuremman osan elintarvikemyynnistä olevan tilastoinnin ulottumattomissa. Tilastoepävarmuutta on, sillä puolet maatalouden tuottamasta arvonlisästä tilastoidaan muutoin kuin suoralla tilastoinnilla. Myös kotitalouksien reaalitulot vähenivät edelleen kesäkuussa, kun inflaatio pysyi melko nopeana ja piti kuluttajahinnat 7,5 % vuodentakaista korkeampina. Rakentamisen kolmisen vuotta sitten alkanut alamäki jatkui.
Teollisuustuotannon ja vähittäiskaupan kehitys 2009−2016
Lähde: Rosstat