BOFIT Viikkokatsaus / BOFIT Weekly Review 2016/31
Ulkomaisten toimijoiden sijoitukset Kiinan markkinoille on vielä suhteellisen vähäisiä. Kuluvan vuoden aikana ne ovat kuitenkin lisääntyneet tuntuvasti, kun Kiina on keventänyt ulkomaisiin sijoituksiin kohdistuvaa sääntelyä, tuotot ovat kehittyneissä maissa hyvin matalat ja suurimmat huolet Kiinan talouskasvun suhteen ovat painuneet taka-alalle.
Talouskasvun hidastuessa ja rakenteiden muuttuessa yhä suuremmalla joukolla kiinalaisyrityksiä on kuitenkin ollut vaikeuksia hoitaa velkakirjoihin liittyviä velvoitteitaan. Tiettävästi jo 17 eri yritystä on kuluvan vuoden aikana jättänyt korkoja tai pääomasuorituksia maksamatta sovittuna aikana. Tapausten määrä on lähes yhtä suuri kuin koko viime vuonna yhteensä ja ongelmat koskevat miljardien juanien velkoja. Etenkin ylikapasiteettialoilla kuten teräksen tuotannossa ja laivanrakennuksessa pahoin velkaantuneet yritykset ovat olleet vaikeuksissa. Ohjelmat velkakirjojen muuttamisesta osakkeiksi eivät ole herättäneet suosiota velkojien keskuudessa.