BOFIT Viikkokatsaus / BOFIT Weekly Review 2016/32
Viennin volyymi on kasvanut lähes kaikissa laajemmissa alaerissä. Suurimman alaerän, erilaisten koneiden ja laitteiden vientimäärät ovat tammi-kesäkuussa kasvaneet keskimäärin noin prosentin vuotta aiemmasta. Hiilen, raakaöljyn, kaasun ja öljyjalosteiden viennin kasvu on ollut nopeampaa. Tuonnissa kehitys on ollut kaksijakoista. Raaka-aineiden ja elintarvikkeiden tuontimäärät ovat kasvaneet, kun taas teollisuustuotteita on tuotu vuodentakaista vähemmän.
Juanin heikkeneminen on parantanut kiinalaistuotteiden hintakilpailukykyä, mutta toistaiseksi viennin kasvun vahvistuminen on ollut maltillista. Toisaalta Kiinan hintakilpailukykyä heikentää maan ripeänä jatkuva työvoimakustannusten nousu. Yrityskyselyt antavat osittain ristiriitaista tietoa siitä, ovatko vientinäkymät parantuneet kuluvan vuoden aikana vai ei. Juanin heikkenemisen vaikutusta Kiinan vientiin vähentää myös se, että samalla tuonti kallistuu. Kiinan viennistä on edelleen noin 35 % ns. prosessikauppaa eli vientiä, joka perustuu ulkomailta tuotujen välituotteiden muokkaamiseen tai kokoamiseen. Osuus on kuitenkin laskussa.