BOFIT Viikkokatsaus / BOFIT Weekly Review 2016/40
Pankkisektorin puhdistamisen seurauksena noin 280 rahoituslaitosta on menettänyt toimilupansa viimeisen kolmen vuoden aikana. Osa näistä on yhdistynyt toisiin pankkeihin, osa on ohjattu saneeraukseen ja osa mennyt konkurssiin. Valtaosa toimiluvan menettäneistä pankeista on hyvin pieniä, mutta viimeisen vuoden aikana joukossa on ollut myös muutamia keskisuuria rahoituslaitoksia.
Tapausten lukumäärän kasvaessa pankkien konkursseja ja saneerausta hoitavan Talletustakuuviraston toimintaa on arvosteltu yhä laajemmin. Kesäkuussa 2016 virastolla oli yhä käsiteltävänään 271 pankin konkurssimenettely. Konkurssiprosessit ovat pitkiä ja käsittelyajat ovat pidentyneet jatkuvasti. Alkuvuonna 2016 virasto sai päätökseen 11 pankin konkurssimenettelyn. Prosessiin tulevien pankkien kunto on talouden taantuman takia heikentynyt entisestään, minkä takia viraston rahoitustarpeet ovat kasvaneet. Monimutkainen konkurssilainsäädäntö ja pitkittyvät prosessit ovat myös herkkiä väärinkäytöksille. Toiminnan tehostamiseksi keskuspankki on esittänyt pankkien saneerauksen siirtämistä keskuspankin suoraan valvontaan. Talletustakuuvirasto ja talousministeriö ovat toistaiseksi suhtautuneet esitykseen epäilevästi.
Suurin osa konkurssiin menneistä pankeista kuului talletustakuujärjestelmään, joka kattaa kunkin henkilön talletukset kussakin pankissa 1,4 milj. ruplaan (20 000 euroa) asti. Tammi-kesäkuussa 2016 järjestelmän vastuulle tuli 44 pankin talletukset (218 mrd. ruplaa). Vuonna 2015 vakuutustapaukset koskivat 77 pankkia ja 435 mrd. ruplan talletuksia.
Venäjällä oli syyskuun alussa 659 toiminnassa olevaa rahoituslaitosta, joista valtaosa on edelleen erittäin pieniä. Viidenkymmen suurimman pankin osuus koko toimialan taseesta oli syyskuun alussa liki 90 %. Valtion kontrolloimat pankit hallitsevat yli puolta toimialan taseesta.