BOFIT Viikkokatsaus / BOFIT Weekly Review 2016/47
Toinen pääpuhuja oli professori Justin Yifu Lin (Pekingin yliopisto), joka analysoi Kiinan taloustilannetta ja kasvumahdollisuuksia tulevina vuosina. Toisin kuin monet muut, Lin ei usko Kiinan viime vuosien talouskasvun hidastumisen pääsyyn olevan Kiinan omat rakenteelliset tekijät, vaan hänen mukaansa hidastuminen johtuu pääosin globaalin finanssikriisin aiheuttamista ulkoisista suhdannetekijöistä. Linin mukaan kasvun hidastumista on nähty muissakin maissa, eikä ilmiötä siten ole syytä tulkita rakenteelliseksi kysymykseksi, joka hidastaa Kiinan kasvua myös jatkossa.
Linin mukaan Kiinalla on edelleen samanlainen kiinniottajan etu, mikä oli Japanilla ja Etelä-Korealla niiden nopean kasvun vuosina aikaisemmilla vuosikymmenillä. Kiinan tulotaso on tällä hetkellä noin neljännes Yhdysvaltojen tulotasosta. Mikäli Kiina seuraa naapurimaiden esimerkkiä, voi se Linin mukaan kasvaa vielä 8 prosentin vauhtia vuoteen 2028 asti. Kasvua tukevat kaupungistuminen ja investoinnit, teknologinen kehitys sekä talousreformit. Kiinalla ei siis Linin mukaan pitäisi olla vaikeuksia saavuttaa hallituksen 6,5 prosentin vuosittaista kasvutavoitetta vuosina 2016–2020.
Toisin kuin professori Lin, valtaosa keskeisistä ennustajista uskoo Kiinan kasvun jatkuvan suunnilleen nykytasolla tai hidastuvan tämän vuosikymmenen loppuvuosina.